Helsinkiläisen Omakotisäätiön Birgitta Bakker ja hänen työparinsa Sirkku Sjöman etsivät haasteellisessa elämäntilanteessa olevia ikäihmisiä Puotilassa ja lähialueilla jalkautumalla muun muassa yhteisökävelyjen avulla. Myös kohtaamiskoira Ruska auttaa heitä. Omakotisäätiö on aiemmin keskittynyt lähinnä vanhusten asumispalveluihin, mihin Birgitan ja Sirkun Kanto-hanke tekevät muutoksen. Hankkeen tarkoitus on löytää apua tarvitsevia ikäihmisiä ja avata Omakotisäätiön ovia uusille ihmisille. Kohtaamiskoira Ruska on berninpaimenkoira, joka emäntänsä Birgitan mukaan soveltuu erityisen hyvin tehtäväänsä. Ihmisrakas ja lempeä koira on apuna jään särkemisessä keskustelujen aikana ja toisaalta koiran silittämisestä jo itsestään saa hyvän mielen pitkäksi aikaa. Ruska on Birgitan kolmas berninpaimenkoira, ja Birgitan mukaan hänen berninpaimenkoiransa ovat muun muassa parantaneet yhden naapuruston lapsen koirakammon rauhallisella olemuksellaan. Jalkautuminen yksi ykköskeinoista Ko...
Vastavuoroinen auttaminen lisää turvallisuuden tunnetta Viime aikoina on noussut esiin ikäviä uutisia liittyen ikääntyvien ihmisten hoivaan ja palvelunsaantiin. Suurin osa ikääntyvistä ihmisistä asuu edelleen omatoimisesti ja mielekkäästi kotonaan saaden tarvittaessa apua läheisten ihmisten verkostolta, jolle he myös vastavuoroisesti toimivat avun lähteenä. Omaisten ja naapurien muodostama vertaisauttaminen on yleistä, ja sitä kannattaa tietoisesti vahvistaa. Monesti ystävällinen naapuri voi esim. auttaa raskaiden kauppakassien kantamisessa ja vastapalveluksi avunsaanut ihminen voi kierrättää tilaamansa lehden arjen piristykseksesi auttajalle. Tällainen vastavuoroisuus ei synny itsestään vaan sitä on elämänkulun aikana rakennettava ja vaalittava. Ihmisten keskinäinen auttaminen synnyttää elämän merkityksellisyyttä, vahvistaa turvallisuuden kokemusta sekä tuottaa yhteisöllistä sosiaalista pääomaa. Apua oikea-aikaisesti Kuitenkin ihmiselämässä tulee tilanteita, jolloin luomuverkos...