Siirry pääsisältöön

”Kun tätä työtä tehdään ihmisten ehdoilla, ei voi mennä kovin pahasti metsään”


Minna Martiskainen tekee etsivää vanhustyötä Espoon Olarin seurakunnassa. Martiskaisella on pitkä historia sairaanhoidon ja palveluasumisen parista, mikä on antanut erinomaisen pohjan etsivälle työlle. ”Nyt koen ensimmäistä kertaa olevani omassa paikassani, juuri siellä, missä minun kuuluukin olla”, Martiskainen hymyilee kertoessaan työstään. Martiskainen sanoi aiemmassa työssään hoitaneen ihmisten fyysistä puolta, muttei pystynyt kohtaamaan ihmistä kokonaisuutena. Nyt kun Martiskainen hoitaa ihmisten henkistä ja mielen hyvinvointia, hän kokee olevansa omimmalla alallaan.

Kotihoito apuna ihmisten kalastamisessa

Martiskainen etsii yksinäisiä ikäihmisiä Espoon Olarissa, Matinkylässä ja Haukilahdessa. Keinoja ikääntyneiden ihmisten tavoittamiseen Martiskaisella on monia, mutta paras niistä on paikallisen kotihoidon kanssa tehtävä yhteistyö. Martiskaisella on muitakin yhteistyökumppaneita, kuten oman seurakunnan ja Espoon muiden seurakuntien työntekijät ja paikalliset järjestöt. Martiskainen oli esimerkiksi ennen joulua mukana toteuttamassa Matinkylän Lionsien kanssa yhteistyössä ruokakassijakelua, josta yhdeltä asiakkaalta saatiin liikuttavan kiitollinen palaute: asiakas kertoi, ettei hänen hyväkseen oltu koskaan tehty mitään näin hyvää. Lisäksi seurakunnan rekisterit ja tapahtumat auttavat tavoittamaan yksinäisiä ikäihmisiä.

Tapahtumat tavoittavat taatoja

Yksi hyvä tapa tutustua alueen senioreiden on seurakunnan tietynikäisille eläkeläisille järjestämät ryhmäsyntymäpäivät. Lisäksi Martiskainen puuhaa keväälle senioritreffejä ja alueen omaishoitajien verkostoa. Yksi erityisen onnistunut tapahtuma oli Martiskaisen järjestämä ikonimaalauskurssi. Vaikka kurssille osallistuikin alun ilmoittautuneita huomattavasti vähemmän väkeä, kurssista saatu palaute oli niin kiitollista, että Martiskainen tunsi tehneensä todella tarpeellista työtä. Hän osallistui kurssille itsekin, samassa asemassa ja kirjaimellisesti samassa rivissä kuin asiakkaansakin. Martiskainen kertoi sen tuntuneen siltä, että asiakkaita pääsi vielä silläkin tavoin lähemmäs kuin muuten. Yhteiseen tekemiseen osallistuminen edesauttaakin yhtä etsivän työn arvoa, ammattilaisen auktoriteettiaseman madaltamista.

Kohtaa ihminen ihmisenä

Martiskainen tekee enimmäkseen kotikäyntejä, joita hänelle kertyy kuun mukaan 20-25 kappaletta. Yksinäisyys koettelee ikäihmisiä ja asiakkaita riittää. Diakonian arvot näkyvät Martiskaisen mukaan siinä, ettei hän päätä onko asiakas yksinäinen vai ei – asiakkaan oma kokemus yksinäisyydestä riittää. Myös seurakunnan arvot ohjaavat työtä taustalla, mutta tärkeimmäksi arvoksi Martiskainen nostaa ihmisen kohtaamisen ihmisenä. Hän pyrkiikin olemaan asiakkaille helposti lähestyttävä kuunteleva korva, millaiselta hän haastattelunkin aikana vaikuttaa. Aidosti ystävällinen ja rauhallisesti haastattelukysymyksiin vastaileva Martiskainen on todella läsnä tilanteessa, kohdaten.

Vierellä kulkemista loppuun saakka

Aito kohtaaminen oli taustalla varmasti myös Martiskaisen kertomassa, koskettavassa tarinassa, jossa tapaamiset jatkuivat kirjaimellisesti loppuun asti. Tapaamiset alkoivat ensin kotikäynteinä, mutta katkesivat hetkeksi asiakkaan jouduttua sairaalaan. Sieltä kuitenkin otettiin Martiskaiseen yhteyttä asiakkaan toiveen mukaisesti, ja käynnit jatkuivat sairaalassa. Kun seurakuntalainen lopulta nukkui pois, kutsuttiin Martiskainen hänen hautajaisiinsa. ”Siinä muodostui hyvin kaunis asiakkuuden kaari, mikä tuntui todella merkitykselliseltä”, Martiskainen kertoi.

Itsenäisyys vai yksinäisyys?

Martiskainen näkee etsivän työn haasteen ja mahdollisuuksien liittyvän samaan asiaan kuin asiakkaiden ongelmatkin: yksinäisyyteen. Yksin työtään tekevä Martiskainen toisaalta nauttii sen suomasta itsenäisyydestä, toisaalta kaipaa välillä työkavereiden tukea. Vaikka työnohjausta ja tukea onkin saatavilla, on samanlaista työtä tekevien luonnollisesti helpointa ymmärtää toisiaan. Toisaalta yksin tehtävä työ palvelee Martiskaisen mukaan kehittämistä: jos jokin menetelmä ei toimi, hän voi muuttaa sitä keltään kysymättä.

Ihmisen ehdoilla

Kun kysyin Martiskaiselta neuvoa toisille etsivää työtä tekeville ammattilaisille, hän nosti esiin kolme asiaa. Ensimmäinen niistä on rohkeus: tulee uskaltaa soittaa ja lähestyä ihmisiä, koska ilman sitä etsivässä työssä ei pärjää. Toisena asiana Martiskainen korostaa verkostoitumista. Ilman sitä ei etsivää työtä oikein voisi hänen mukaansa tehdäkään, koska asiakkaita olisi yksin sen verran hankala tavoittaa. Kolmanteen vinkkiin kuitenkin kiteytyy kaikki: ”Kun tätä työtä tehdään ihmisistä itsestään käsin, ei mennä kovin pahasti pieleen”. Yksinkertaista, mutta varmasti totta.

Karoliina Randelin
Suunnittelija
Etsivän vanhustyön verkostokeskus

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rohkea kokeileminen kannattaa etsivässä työssä

Helsinkiläisen Omakotisäätiön Birgitta Bakker ja hänen työparinsa Sirkku Sjöman etsivät haasteellisessa elämäntilanteessa olevia ikäihmisiä Puotilassa ja lähialueilla jalkautumalla muun muassa yhteisökävelyjen avulla. Myös kohtaamiskoira Ruska auttaa heitä. Omakotisäätiö on aiemmin keskittynyt lähinnä vanhusten asumispalveluihin, mihin Birgitan ja Sirkun Kanto-hanke tekevät muutoksen. Hankkeen tarkoitus on löytää apua tarvitsevia ikäihmisiä ja avata Omakotisäätiön ovia uusille ihmisille. Kohtaamiskoira Ruska on berninpaimenkoira, joka emäntänsä Birgitan mukaan soveltuu erityisen hyvin tehtäväänsä. Ihmisrakas ja lempeä koira on apuna jään särkemisessä keskustelujen aikana ja toisaalta koiran silittämisestä jo itsestään saa hyvän mielen pitkäksi aikaa. Ruska on Birgitan kolmas berninpaimenkoira, ja Birgitan mukaan hänen berninpaimenkoiransa ovat muun muassa parantaneet yhden naapuruston lapsen koirakammon rauhallisella olemuksellaan. Jalkautuminen yksi ykköskeinoista Ko...

Kolme kovaa koota etsivään työhön: katso & kohtaa, kiireettömästi

Katherine Schaflerin, newyorkilaisen psykoterapeutin, artikkelin mukaan kaikki ihmiset kyselevät toisiltaan jokaisessa kohtaamisessa neljää kysymystä joko tiedostetusti tai tiedostamattaan. Nämä neljä kysymystä vapaasti suomennettuina ovat: Näetkö minut?  Välitätkö siitä, että olen tässä?  Olenko sinulle tarpeeksi hyvä, vai pitääkö minun muuttua jollain tapaa?  Olenko sinulle merkityksellinen? Voinko aistia sen tavasta, jolla katsot minua?  Kysymykset ovat erittäin tärkeitä läheisissä ihmissuhteissa, mutta myös jokapäiväisissä kohtaamisissa. Jopa niissä satunnaisissa kohtaamisissa, jotka eivät toistu enää ikinä, saatetaan hakea vastausta näihin kysymyksiin. Schaflerin mukaan on ensiarvoisen tärkeää pyrkiä katseellaan vastaamaan näihin kysymyksiin myöntävästi. Se tapahtuu oikeasti katsomalla ihmistä sen sijaan, että vain näkisi hänet. Tähän voi riittää jopa se, että lyhyen vilkaisun lisäksi katsoo ihmistä uudestaan vaikka vain sekunnin ajan. Etsi...

Mielenterveysosaaminen vanhustyön työvälineenä

Kiinnostukseni ikäihmisten arkea kohtaan syntyi sattuman ja rahapulan johdatuksesta. Oli vuosi 2004, opintoni olivat tauolla ja tarvitsin pitkäksi venähtäneen reissun jälkeen kiperästi töitä. Ensimmäinen kohdalle osunut avoin toimi oli sijaisuus kotihoitajana. Minulla ei ollut minkäänlaista hoitoalan koulutusta, mutta varahenkilövälittäjän mielestä se ei ollut este: ”Jos osaat vaihtaa vaippoja vauvoille, niin osaat vaihtaa vaippoja aikuisellekin.” Alalla oli huutava pula sijaisista. Varahenkilövälittäjä oli kannustuksessaan osittain oikeassa: työssä kyllä pärjäsi kohtuullisesti etnologiopiskelijan havainnointitaidoilla ja maalaisjärjellä. Nautin ikäihmisten kohtaamisista kahden kesken, heidän tarinoistaan ja arkielämän havainnoinnista. Varahenkilövälittäjä oli kuitenkin myös väärässä. Suuri haaste työssä oli toistuva riittämättömyyden tunne. Ammattiosaamisen puute lisäsi kollegoitteni työtä: jonkun piti aina hoitaa osa toimenpiteistä puolestani. Asiakkailla oli arjen haasteita, jo...