Ylivieskalaisen Tuokiotuvan
tarina on kuin oppikirjaesimerkki yhteistyön ja sinnikkyyden voimasta.
Yhteisestä Ovesta ry:n toiminnanjohtaja, Anne Isokoski, kertoi kaikille
ikäihmisille avoinna olevan Tuokiotuvan syntyneen täysin vapaaehtoisvoimin. Isokoski
aloitti itsekin vapaaehtoisena yhdistyksessä ja teki vapaaehtoistöitä kolmen
vuoden ajan, ennen kuin jätti päivätyönsä vuonna 2017 ja hyppäsi
projektitöihin. Juuri vapaaehtoisuus on Isokosken mukaan yksi tuvan menestyksen
kulmakivistä: ”Tupa on kaikille kuin oma koti!” Isokoski kiteytti.
Punainen tupa on avoinna joka
päivä
Tuokiotuvan idea lähti siitä,
ettei ylivieskalaisille ikäihmisille ollut tarjolla kaikille aidosti avointa
toimintaa. Eläkejärjestöjen koettiin olleen edelleen liikaa politiikkaan
sitoutuneita. Isokoski luki Aino Tanskan idean
kaikille avoimesta tapahtumapaikasta Kalajokilaakso-lehdestä ja otti saman tien itselleen täysin
tuntemattomaan Ainoon yhteyttä. Samalla
tavoin oli ajatellut myös Sirkku Vinkka, joka toimi luottamushenkilönä teknisessä lautakunnassa.
Sirkku lupasi ottaa asiakseen kannattaa lautakunnassa
tämän, aiemmin syksyllä kaupungin ostaman kiinteistön osoittamista ikäihmisten
käyttöön, jos joku taho sellaisen esityksen tekisi.
Ainon, Annen, koko vapaaehtoisten
joukon ja Sirkun kannatustyön voimalla syntyi mummolamainen Tuokiotupa, joka pitää
majaansa historiallisen, punaisen rakennuksen suojissa ja joka on auki joka
päivä – myös sunnuntaisin. Kaksi ensimmäistä vuotta
tupaa pidettiin auki vapaaehtoisvoimin 365 päivää vuodessa. Tänä päivänä
tupa tavoittaa keskimäärin 31 kävijää joka päivä. Isokoski kertoi, miten tuvan
kävijämäärien kasvun voi aistia helposti vapaaehtoisten tupaemäntien puheista.
Kun ensimmäisenä kesänä kysyttiin, onko ollut vilkasta, vastaus oli: ”Kyllä,
tänään on käynyt jo 20 ihmistä!” Nyt kun samaa asiaa tiedustellaan, vastaus on:
”Aika hiljaista, ainoastaan parisenkymmentä on käynyt”.
![]() |
| Anne Isokoski on Tuokiotuvan toiminnanjohtaja. |
Tupa täynnä vapaaehtoisvoimin
Vapaaehtoisilla on edelleen suuri
rooli tuvan toiminnassa, ja heistä pidetään hyvää huolta. Kerran kuukaudessa
tuvalla järjestetään vapaaehtoiskahvit ja heitä hemmotellaan esimerkiksi
retkien ja konserttien avulla. Tupaemäntien lisäksi vapaaehtoiset ovat
auttaneet monissa muissakin askareissa kuten tuvan remontoinnissa ja puutarhan
perustamisessa. Kaupunki auttaa siltä osin, ettei tuvasta tarvitse maksaa
vuokraa. Kaikki muut kulut mitä kiinteistön kunnossapidosta aiheutuu,
Tuokiotupa maksaa kuitenkin itse. Samalla Tuokiotupa auttaa kaupunkia, koska se
pitää huolta historiallisesta kiinteistöstä kaupungin keskustassa.
Toiminta kävijöiden toiveista
lähtöisin
Tuokiotuvan toiminta on alusta
asti suunniteltu yhdessä alueen ikäihmisten kanssa. Isokosken mukaan he
olisivat voineet suunnitella valmiiksi vaikka
mitä hienoa toimintaa, mutta sitäkin oleellisempaa on kysyä käyttäjiltä
itseltään heidän toiveitaan. Ensimmäinen tuvan toimintatuokio oli yhteislaulutuokio, joita on jatkettu tähän päivään saakka.
Sittemmin mukaan on tullut muun muassa tuolijumppaa, ompeluseuraa,
lenkkikerhoa, miesten iltaa ja pelituokioita.
Erilaisten ryhmien lisäksi
tuvalla kävijät tapaavat toisiaan myös tuvan ulkopuolella, mikä on yksi
Isokosken tavoitteistakin. Hän kertoi yhden tuvalla tavanneen porukan kutsuvan
itseään vitsillä peliriippuvaisiksi ja tapaavansa toisiaan erilaisten lauta- ja korttipelien merkeissä vuoron perään jonkun
riippuvaisen kotona. Tuvalla järjestetään myös tietoiskuja erilaisista aiheista
ja erilaisia retkiä. Erityisen suosittuja ovat erilaiset yllätysretket, johon osallistujat
eivät tiedä retken määränpäätä sille lähtiessään. Tuokiotupa tekee myös
yhteistyötä eri ylivieskalaisten kylien kanssa, ja kylätuville on avattu seniorikahviloita
osana Tuokiotuvan toimintaa.
Etsivä vanhustyö mukaan kuvioihin
Tuvan toiminnassa on alusta asti ollut etsivä ja löytävä
näkökulma mukana, mutta nyt Yhteisestä Ovesta ry aloittaa myös erillisen
etsivän vanhustyön hankkeen, johon on juuri palkattu uusi työntekijä.
Tuvan toiminta on ollut toisaalta alusta asti etsivää työtä, vaikka tuvalle
olikin tilaus paikkakunnalla. Kävijät löysivät Tuokiotuvan perinteiseen
tyyliin, puskaradion kautta. Pienimuotoisia kampanjoitakin toteutettiin, kuten
hauska Kyykkää kaveri kahville!
-tempaus, jossa ystävän kanssa tuvalle tullut kävijä sai ilmaisen kahvin
jokaisesta tuomastaan kaverista.
Kohtaamisia kahvikupin äärellä
Tuokiotupalaiset kokeilivat myös
jalkautumista lähialueen kerrostaloihin, joihin he jakoivat Tuokiotuvan
kahvilipukkeita houkutellakseen asukkaita mukaan toimintaan. Jokainen uusi
kävijä saa hänkin ilmaisen kahvin käydessään tuvalla ensi kertaa. Kahvi on
läsnä tuvan tuokioissa vahvasti: kahvikupin äärellä kohdataan, jutellaan ja oleillaan
kiireettömästi. Tuvan nimessäkin näkyvä tuokio viittaa yhteisiin tuokioihin,
joita voidaan viettää juoden kahvia tai pelaten vaikkapa Skip-Boa. Seurustelu
onkin vapaaehtoisten tupaemäntien ja -isäntien tärkein tehtävä: ”Kohtaaminen on
se isoin juttu, tiskit voivat odottaa!” Isokoski myhäilee ja jatkaa uudesta
hankkeesta: ”Kun etsivää työtä on tässä muutenkin puuhasteltu jo, on sen
systemaattisempi ja tavoitteellisempi toteutus luonnollinen jatkumo
toiminnassamme”.
Ikäihmisten unelmat todeksi
Yksi hyvä tapa tavoittaa ikäihmisiä oli Isokosken mukaan 100
unelmaa Ylivieska -kampanja, joka toteutettiin vuonna 2017 satavuotiaan Suomen
kunniaksi. Tempauksessa selvitettiin sadan ylivieskalaisen ikäihmisen unelmat
ja toteutettiin ne. Isokosken mukaan tempaus nosti välittämisen ilmapiiriä ja
sai mukaan monenlaisia toimijoita yksityishenkilöistä aina yhteisöihin ja
yrityksiin asti. Toisaalta kampanja johdatteli ikäihmisten ja heidän
läheistensä välisen keskustelunkin kenties parempaan suuntaan. Sen sijaan, että
oltaisiin kysytty iänikuiseen tapaan ”Olethan muistanut ottaa lääkkeesi”,
udeltiinkin läheisen unelmia ja kysyttiin ”Mitä sinulle
kuuluu?”
Yksi toteutunut unelma liittyi pohjoispohjanmaalaiseen
perinteeseen: 29 koululaisen Tiernapoika-kuoro esiintyi ylivieskalaisen
ikäihmisen kotona, herättäen muistoja mieleen aina 70 vuoden takaa. Unelmansa
toteutumista omalta kotisohvaltaan todistanut ikäihminen kertoi olleensa
liikutuksesta mykistynyt ja silmät kyynelissä. Sittemmin Kuusamo on ottanut
mallia Ylivieskan kampanjasta ja toteutti 150-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 150
unelmaa Kuusamo -kampanjan. Toivottavasti tämän kampanjan leviämisestä kuullaan
vielä. Tuokiotuvasta ainakin kuullaan.
Karoliina Randelin
Suunnittelija
Etsivän vanhustyön verkostokeskus


Kommentit
Lähetä kommentti