Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella järjestösome merkityt tekstit.

Rohkea kokeileminen kannattaa etsivässä työssä

Helsinkiläisen Omakotisäätiön Birgitta Bakker ja hänen työparinsa Sirkku Sjöman etsivät haasteellisessa elämäntilanteessa olevia ikäihmisiä Puotilassa ja lähialueilla jalkautumalla muun muassa yhteisökävelyjen avulla. Myös kohtaamiskoira Ruska auttaa heitä. Omakotisäätiö on aiemmin keskittynyt lähinnä vanhusten asumispalveluihin, mihin Birgitan ja Sirkun Kanto-hanke tekevät muutoksen. Hankkeen tarkoitus on löytää apua tarvitsevia ikäihmisiä ja avata Omakotisäätiön ovia uusille ihmisille. Kohtaamiskoira Ruska on berninpaimenkoira, joka emäntänsä Birgitan mukaan soveltuu erityisen hyvin tehtäväänsä. Ihmisrakas ja lempeä koira on apuna jään särkemisessä keskustelujen aikana ja toisaalta koiran silittämisestä jo itsestään saa hyvän mielen pitkäksi aikaa. Ruska on Birgitan kolmas berninpaimenkoira, ja Birgitan mukaan hänen berninpaimenkoiransa ovat muun muassa parantaneet yhden naapuruston lapsen koirakammon rauhallisella olemuksellaan. Jalkautuminen yksi ykköskeinoista Ko...

”Paikka, jonne on heleppo tulla ja jossa on heleppo olla”

Ylivieskalaisen Tuokiotuvan tarina on kuin oppikirjaesimerkki yhteistyön ja sinnikkyyden voimasta. Yhteisestä Ovesta ry:n toiminnanjohtaja, Anne Isokoski , kertoi kaikille ikäihmisille avoinna olevan Tuokiotuvan syntyneen täysin vapaaehtoisvoimin. Isokoski aloitti itsekin vapaaehtoisena yhdistyksessä ja teki vapaaehtoistöitä kolmen vuoden ajan, ennen kuin jätti päivätyönsä vuonna 2017 ja hyppäsi projektitöihin. Juuri vapaaehtoisuus on Isokosken mukaan yksi tuvan menestyksen kulmakivistä: ”Tupa on kaikille kuin oma koti!” Isokoski kiteytti. Punainen tupa on avoinna joka päivä Tuokiotuvan idea lähti siitä, ettei ylivieskalaisille ikäihmisille ollut tarjolla kaikille aidosti avointa toimintaa. Eläkejärjestöjen koettiin olleen edelleen liikaa politiikkaan sitoutuneita. Isokoski luki Aino Tanskan idean kaikille avoimesta tapahtumapaikasta Kalajokilaakso-lehdestä ja otti saman tien itselleen täysin tuntemattomaan Ainoon yhteyttä. Samalla tavoin oli ajatellut myös Sirkku Vinkka,...

Ennakkoluuloton etsivä tuo iloa arkeen

Kuvaaja: Heli Sainio Helsinkiläisen Käpyrinne ry:n Iloa Arkeen -pysäkkitoimintaa koordinoiva Mervi Leivo tekee työtään etsivän vanhustyön silmälasit päässä. Vaikka varsinaista etsivää vanhustyötä onkin Leivon työstä vain pieni osa, hän kuitenkin pitää etsivän työn otteen jatkuvasti mukana esimerkiksi järjestäessään tapahtumia ikäihmisille. Käpyrinne ry:n kaksi toimipaikkaa, Käpylän Pysäkki Käpylässä ja Kantin Pysäkki Töölössä, tarjoavat muun muassa palveluasumista.  Leivon ohjaamassa Pysäkki-toiminnassa tarjotaan ikäihmisille kiinnostavaa tekemistä, kuten muistelua ja erilaista ryhmätoimintaa. Voimanaisia- luento- ja keskustelusarjassa sukellettiin naistematiikkaan, keskusteluun virittävät muun muassa Assi Liikanen, Rosa Liksom ja Pirkko Lahti. Voimanaisia-sarja toteutettiin osana Kantin Pysäkin perinteistä Ikäihmisten yliopistoa. Ovet auki Leivo näkee palveluasumista tarjoavan taustaorganisaation olevan toisaalta etu, toisaalta haaste etsivässä vanhustyössä. V...

Nuoriso- ja nettietsivän vinkit etsivään vanhustyöhön

Etsivän vanhustyön verkostokeskus tapasi Helmi Korhosen , Etsivän nuoriso- ja verkkotyön ammattilaisen, eräänä kesäisenä iltapäivänä espanjalaistyylisessä pikkukahvilassa. Korhonen kertoi mielenkiintoisesta työhistoriastaan ja antoi liudan todella hyödyllisiä vinkkejä kaikille etsiville hyödynnettäviksi. Vaikka etsivä nuorisotyö ja -nettityö poikkeaakin joiltain osiltaan etsivästä vanhustyöstä, yhteistä ydintä kaikissa etsivän työn muodoissa on paljon. Yhdessä nuorten kanssa Korhonen törmäsi etsivään nuorisotyöhön ensimmäistä kertaa opiskellessaan yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Etsivää nuorisotyötä käytettiin menetelmänä yhdellä kurssilla ja Korhonen teki myös opinnäytetyönsä siitä. Sittemmin Korhonen on tehnyt etsivää nuorisotyötä erilaisissa hankkeissa, joissa muun muassa päädyttiin kehittämään nuorten suosimia paikkoja, kuten kauppakeskuksia, yhdessä nuorten kanssa. Nuorten Palvelu ry:n Nuorten reviireillä -projektin tavoitteena oli edistää nuort...

Syrjintä luo syrjäytymistä

Helsingin Pride-viikko liputtaa yhtäläisten ihmisoikeuksien puolesta. Pride-viikolla on runsaasti tapahtumia myös sateenkaarisenioreille: https://seta.fi/helsinki-pride-2018-viikon-senioriohjelma-on-julkaistu/ , kahvittelutilaisuudesta aina Pride-asujen tuunaukseen asti. On hienoa, että myös iäkkäämpien oikeudet yhtäläisiin ihmisoikeuksiin sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta (tai niiden määrittelemättä jättämisestä) riippumatta nostetaan esiin näkyvällä tavalla. Tätä tekstiä kirjoittaessani voin nähdä Pride-lipun liehuvan läheisen palvelutalon lipputangossa ja tuntea, kuinka tänäkin vuonna on otettu taas yksi askel kohti tasa-arvoisempaa Suomea. Älä syrji ketään iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä luo syrjäytymistä, jota vastaan myös Etsivän vanhus...

Yksinäisyyden kokemuksellisuus etsivän työn lähtökohtana

Etsivän vanhustyön kohderyhmänä ovat usein yksinäiset iäkkäät ihmiset, jolloin tavoitteena on ymmärtää yksinäisyyden monimuotoista ja vaihtelevaa luonnetta. Tavoitteen ja sen toteutumisen suhteen näyttää olevan kuitenkin ristiriitaa. Tutkimuksissa on tullut esille, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät aina löydä yhteistä ymmärrystä yksinäisyyden kokemuksellisesta kohtaamisesta. Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnan työntekijät ovat havainneet yksinäisyyden tunnistamisen ja tulkinnan haasteet myös kentällä.  Tulkintoja ihmisten elämäntilanteista ja arjesta saatetaan tehdä yleistäen: ”Terttu on yksinäinen, kun on asunut niin pitkään yksin” tai ”Ei Kalevi ole yksinäinen, kun on niin monessa mukana”. Haasteet ovat liittyneet esimerkiksi työntekijöiden koettuun kiireeseen, vaihtuviin asiakkaisiin tai työtehtäviin sekä siihen, että yksinäisyydestä ei ole riittävästi tietoa.  Olemme keskustelleet aiheesta paljon ja havainneet sen olevan tärkeää yksinäis...

Etsivän vanhustyön verkostokeskus täällä terve!

Eikö olekin pitkä nimi? No, toisaalta emme viitsineet lyhentää sitä EVVK:ksikaan, koska aihe, etsivä vanhustyö, kiinnostaa meitä kuitenkin  ihan työksi asti. Tervetuloa pidemmittä puheitta blogiimme! Olemme siis Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n etsivän vanhustyön verkostokeskus ja tarkoituksenamme on tukea etsivän ja löytävän vanhustyön tekijöitä.  Haluamme auttaa etsivää vanhustyötä tekeviä ihmisiä vahvistamaan verkostojaan, koska niiden avulla löydettävät löytyvät helpommin. Haluamme myös tarjota alustan kokemusten jakamiseen ja vertaistueksi, jotta etsivät ja löytävät saisivat hyviä vinkkejä työhönsä ja toisaalta paikan, jossa kysyä neuvoja ja vertaiskehittää työtä yhdessä muiden kanssa. Facebookin ryhmä Etsivän vanhustyön tekijät ja kehittäjät on yksi paikka sitä varten. Tämä lukemasi blogi on toinen. Ota rohkeasti yhteyttä meihin , mikäli haluat kirjoittaa painotuoreeseen blogiimme! Se on yksi kanava myös omasta työstänne kertomiseen, jok...