 |
Katherine Schaflerin, newyorkilaisen psykoterapeutin, artikkelin mukaan kaikki ihmiset kyselevät toisiltaan jokaisessa kohtaamisessa neljää kysymystä joko tiedostetusti tai tiedostamattaan. Nämä neljä kysymystä vapaasti suomennettuina ovat:
- Näetkö minut?
- Välitätkö siitä, että olen tässä?
- Olenko sinulle tarpeeksi hyvä, vai pitääkö minun muuttua jollain tapaa?
- Olenko sinulle merkityksellinen? Voinko aistia sen tavasta, jolla katsot minua?
Kysymykset ovat erittäin tärkeitä läheisissä ihmissuhteissa, mutta myös jokapäiväisissä kohtaamisissa. Jopa niissä satunnaisissa kohtaamisissa, jotka eivät toistu enää ikinä, saatetaan hakea vastausta näihin kysymyksiin. Schaflerin mukaan on ensiarvoisen tärkeää pyrkiä katseellaan vastaamaan näihin kysymyksiin myöntävästi. Se tapahtuu oikeasti katsomalla ihmistä sen sijaan, että vain näkisi hänet. Tähän voi riittää jopa se, että lyhyen vilkaisun lisäksi katsoo ihmistä uudestaan vaikka vain sekunnin ajan.
Etsivä katse löytää
Myös etsivässä ja löytävässä vanhustyössä voi käyttää omaa katsettaan työvälineenä. Kun asiakas on ”löydetty”, hänelle voi antaa aikaa kiinnittämällä huomiota siihen, että kiireettömän kuuntelemisen lisäksi katsoo ihmistä ja näkee hänet kunnolla. Sen lisäksi on tärkeää pyrkiä hyväksymään ihminen sellaisenaan, ilman tarvetta muuttaa häntä. Ihmisen olosuhteita voi pyrkiä muuttamaan hänelle ja hänen ympäristölleen paremmaksi, mutta ensin tulee kiireetön hyväksyntä.
Tässä etsivän työn erityisyys tulee esille. Ihminen saa halutessaan olla anonyymi, häntä ei pyritä kontrolloimaan vaan hänet nähdään ihmisenä ja asioihin puututaan vasta hänen suostumuksensa jälkeen. Omassa elämässäkin ihmisten kiireetön näkeminen ja vuorovaikutukseen keskittyminen nousee arvoon arvaamattomaan etenkin nykyisen teknologian aikakaudella, kun lounastapaamisia ja lapsiakin hoidetaan toisella silmällä älypuhelinta vilkuillen.
 |
| Näetkö minut? |
Koirat ovat kohtaamisen mestareita
Schaflerin mukaan jopa lemmikit huomaavat, mikäli vuorovaikutukseen ei keskitytä. Oma koirani muistuttaa minua säännöllisin väliajoin laittamalla päänsä älypuhelinta selailevalle kädelleni ja katsoo minua silmiin kuin kysyen: Näetkö minut? Välitätkö siitä, että olen tässä? Olenko sinulle merkityksellinen? Koirilta voikin ottaa oppia keskittyneeseen vuorovaikutukseen. Kun koirani katsoo minua, en usko sen ajattelevan iltapäivän kauppalistaa tai huomista työpäivää. Koira keskittyy joka hetki ainoastaan kyseiseen hetkeen, ei menneeseen tai tulevaan.
Carpe diem
Schafler korostaakin, että juuri hetkessä eläminen on ainoa tapa, jolla neljään kysymykseen pystyy vastaamaan onnistuneesti. Katsominen ja näkeminen ei onnistu, mikäli mieli leijailee tuhansien kilometrien päässä. Hänen mukaansa ihmissuhteiden laatu ei myöskään ole kiinni siihen käytetystä ajasta vaan siitä, millaista yhdessä vietetty aika on. Keskitytäänkö vuorovaikutuksessa siihen hetkeen ja ollaanko läsnä? Pienimmillään tämä voi todella olla vain sitä, että keskitytään vuorovaikutukseen sen yhden ylimääräisen vilkaisun verran. Siihen jokaisella on aikaa.
Schaflerin mukaan jopa lemmikit huomaavat, mikäli vuorovaikutukseen ei keskitytä. Oma koirani muistuttaa minua säännöllisin väliajoin laittamalla päänsä älypuhelinta selailevalle kädelleni ja katsoo minua silmiin kuin kysyen: Näetkö minut? Välitätkö siitä, että olen tässä? Olenko sinulle merkityksellinen? Koirilta voikin ottaa oppia keskittyneeseen vuorovaikutukseen. Kun koirani katsoo minua, en usko sen ajattelevan iltapäivän kauppalistaa tai huomista työpäivää. Koira keskittyy joka hetki ainoastaan kyseiseen hetkeen, ei menneeseen tai tulevaan.
Carpe diem
Schafler korostaakin, että juuri hetkessä eläminen on ainoa tapa, jolla neljään kysymykseen pystyy vastaamaan onnistuneesti. Katsominen ja näkeminen ei onnistu, mikäli mieli leijailee tuhansien kilometrien päässä. Hänen mukaansa ihmissuhteiden laatu ei myöskään ole kiinni siihen käytetystä ajasta vaan siitä, millaista yhdessä vietetty aika on. Keskitytäänkö vuorovaikutuksessa siihen hetkeen ja ollaanko läsnä? Pienimmillään tämä voi todella olla vain sitä, että keskitytään vuorovaikutukseen sen yhden ylimääräisen vilkaisun verran. Siihen jokaisella on aikaa.
Karoliina Randelin,
suunnittelija,
Etsivän vanhustyön verkostokeskus
Kommentit
Lähetä kommentti